Kotoinen jauhelihapitsa- mehukas täyte

Kotoinen jauhelihapitsa- mehukas täyte

Mahdottoman mehevä perinteinen peltipitsa. Jauheliha-tomaattitäyte vie ajatukset 90-luvun kotitaloustunnin pitsan leivontaan. Meillä ei pitsaa oltu kotona vielä juurikaan tehty, ja vesi kielellä odotin valmistuvaa pitsaa.

Itse tehty pitsa oli yläasteajoista alkaen pitkään kavereitten kanssa viikonloppujen juttu.

Ketsuppi on jäänyt pitsakastikkeena pois jo vuosia vuosia sitten. Omaa nuorisoa naurattaa; Siis ihanko oikeesti laitoitte ketsuppia pitsaan! No, tämän pitsan kastikkeeseen laitoin pienen säväyksen lisäämään makua. Tomaatteja en ole laittanut renkaiksi enää. Pienet ohuet lohkot ovat hyvä ratkaisu.

Kotitaloustuntien pitsapohjan ohjeesta sovellan edelleen omaani. Kuivahiivan määrä on ollut vähän vaikea, kun alkuperäinen ohje on tuorehiivalle. Reseptissä määrä teelusikoissa. Menneiden vuosien rypsiöjyn olen vaihtanut oliiviöljyyn.

Pitsan paistolämpö +250°C

Aineet:

Taikina:

2 dl vettä

3 tl kuivahiivaa ( 11g pussiin jää tuolloin hiukan pohjalle. Älä käytä koko pussillista!)

1/2 tl suolaa

5 dl vehnäjauhoja ( puolikarkea )

1/2 dl oliiviöljyä

Täyte:

400 g naudan jauhelihaa

Rypsiöljyä pannulle

400 g tölkki valmiiksi maustettua tomaatikastiketta, esim. Barilla Classico

2 rkl ketsuppia

Ripaus pitsamaustetta

( Tarvittaessa hieman suolaa )

1 valkosipulinkynsi

1 kiinteä tomaatti

140 g valmista juustoraastetta ( esim. Valio Luomu juustoraaste )

Valmistus

Valmista ensimmäisenä kastike. Paista jauheliha kevyesti rypsiöljyssä. Lisää tomaattikastike. Mausta ketsupilla ja pitsamausteella. Anna kiehahtaa. Tarkista maku, ja lisää suolaa tarvittaessa.

Jätä jauhelihakastike jäähtymään.

Laita uuni lämpenemään.

Valmista taikina: Lisää kuivahiiva hieman kädenlämpöä lämpimämpään veteen. Lisää suola. Osa jauhoista, oliiviöljy ja loput jauhot. Tee taikinasta kiinteä astiasta irtova. Jätä liinan alle kohoamaan. Taikina saa kohota sen aikaa kun teet muita valmisteluja.

Palastele tomaatti. Leikkaa se ensin puoliksi ja sitten ohuiksi siivuiksi.

Kuori ja palastele ( tai murskaa ) valkosipulinkynsi ja sekoita se jäähtymässä olevaan jauhelihakastikkeeseen.

Laita leivinpaperin päälle jauhoja. Laita taikina leivinpaperille ja päälle vehnäjauhoja, painele hiukan suorakaiteen muotoon. Kauli sopivan kokoiseksi. Siirrä uunipellille.

Laita kastike pitsapohjalle. Lisää tomaattilohkot ja juustoraaste.

Paista uunin keskitasolla n. 15 min.

Tarkistathan aina itse reseptin tuotteista allergisoivat aineet!

Ethän käytä blogin kuvia ilman lupaa. Kuvien kopioiminen omiin julkaisuihin on kielletty kokonaan. Huomioithan valokuvaajan tekijänoikeudet.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s