
Kardemummakakku
Taikina on sopiva 1 litran vuokaan. Uuninlämpö 190 astetta.
2 munaa
2 dl sokeria
150 g sulatettua voita
4 ½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl jauhettua kardemummaa
1 ½ dl maitoa
Valmistus
Laita uuni lämpenemään. Sulata voi. Mittaa kuivat aineet ( paitsi sokeri ) erilliseen kulhoon. Riko munat toiseen kulhoon, sekoita joukkoon sokeri. Älä kuitenkaan vispaa. Tämän kakun aineet vain sekoitetaan, koska se nousee helposti liikaa.
Lisää jauhoseosta ja sulaa voita vuorotellen, ja lopuksi maito. Muista vain sekoittaa taikina tasaiseksi.
Voitele metallivuoka esim. rypsiöljyllä. (Vanhanajan pläkkipeltivuoka pitää myös korppujauhottaa.) Kaada taikina tasaisesti vuokaan, voit tasoitella pintaa ruokalusikalla tai kaapimella. Laita vuoka uuniin ritilälle alimmalle tasolle ja paista 30-40 min. Voit kokeilla kypsyyttä vaikka cocktail-tikulla. Jos tikkuun jää taikinaa, paista vielä hetki.
Anna kakun jäähtyä ennen kumoamista lautaselle. Voit ripotella päälle tomusokeria sihdin läpi kuten kuvassa.
Tämän kakun ohjeen olen ottanut mukaan lapsuudenkodistani. Suosittu kahvipöydän tarjoaminen, jota olen tehnyt nyt itse muutaman kerran jouluksikin, sekä kuopuksen joulumyyjäisiin.
Tarkistathan aina itse reseptien tuotteista allergisoivat aineet!