
Rukiinen sienipiirakka
Sienipiirakka herkkusienistä. Pohjassa reilusti ruista.
Uuninlämpö +200°C
Aineet:
Pohja:
1 dl vettä
2,5 dl ruisjauhoja
1 dl vehnäjauhoja
7 g kuivahiivaa ( Belcake Lidlistä on 7 g )
1/4 tl suolaa
100 g voita sulatettuna
Täyte:
200 g tuoreita herkkusieniä
1 sipuli
3 kananmunaa
tuoretta persiljaa
mustapippuria myllystä
2,5 dl ruokakermaa
3 dl juustoraastetta ( mietoa juustoa )
Sinihomejuustoa paloina ( Valio Aura )
Valmistus
Huuhtele herkkusieniä ja poista mahdolliset roskat. Palastele sienet. Kuori ja palastele sipuli.
Paista sieniä ja sipuleita pannulla pienessä määrässä voita tai Oivariinia. Paista niin kauan, että sienistä ei enää irtoa nestettä. Älä kuitenkaan käristä.
Jätä paistos jäähtymään.
Valmista taikina.
Sulata voi.
Sekoita jauhot ja kuivahiiva.
Mittaa hieman kädenlämpöä lämpimämpi vesi taikinakulhoon. Lisää jauhot joissa kuivahiiva. Ripottele suola joukkoon. Lisää sultettu voi, ja vaivaa taikinaksi.
Jätä taikina liinan alle kohoamaan.
Raasta juusto.
Mittaa ruokakerma. Lisää ruokakerman joukkoon kananmunat ja mustapippuria muutama pyöräytys myllystä. Sekoita vispilällä.
Levitä taikina pyöreään öljyttyyn vuokaan niin, että painelet taikinaa myös reunoiksi.
Levitä sienet ja sipulit pohjalle. Huuhtele persilja ja palastele sitä joukkoon n. kourallinen
Lisää juustoraaste.
Kaada päälle tasaisesti munamaito.
Ripottele päälle palasteltua Aurajuustoa n. 1/2 dl.
Laita piirakka uuniin ritilälle alimmalle tasolle ja paista n. 30 min. Anna vetäytyä hetken aikaa. Tarjoa lämpimänä.
Piirakkaa voi toki tarjota kylmänäkin esim. juhlien noutopöydässä.
Tarkistathan aina itse reseptien tuotteista allergisoivat aineet!
——
Ethän kopioi blogin valokuvia ja tekstejä, kiitos.
